Nuoret toivat pakopelin museolle

Kesä 2020 jää varmaan monelle muistoihin koronakesänä, mutta meille Joutsan Kotiseutuyhdistyksen aktiivitoimijoille se jää mieliin myös nuorten aktivoitumisena pakopeliyrittäjiksi museolla. Toivakan-Joutsan 4H:n kanssa on tehty jo useana vuonna hyvää ja tuloksekasta yhteistyötä erilaisiin hankkeisiin, tapahtumiin ja tempauksiin liittyen. Tällä kertaa 4H:n toiminnanjohtaja Kirsi Ilmonen oli löytänyt kolme nuorta joutsalaista, jotka halusivat suunnitella pakopeliä johonkin historialliseen […]

Kokoelmatyö etenee

Museovirastolta saadun avustuksen turvin voidaan tänä kesänä jatkaa viime kesän aikana aloitettua museon kokoelmatyötä. Työtä tekemään on 1.7.2020 alkaen saatu arkeologi/tekstiilikonservaattori Emma Hartikka. Emman apuna hääräili tiistaina 14.7.2020 talkoojoukko, joka tyhjensi ja putsasi varastolatoa. Ammattilaiset Emma ja amanuenssi Marja-Liisa Rajaniemi Keski-Suomen museolta auttoivat esineiden lajittelussa ja tunnistamisessa. Vuodet ja olosuhteet ovat syöneet monia esineitä, joita […]

Sää suosi Kotikallion puutarharetkeä

Kuutisenkymmentä puutarhan ystävää kävi tutustumassa sunnuntaina 5.7.2020 Kaarina ja Matti Suomalaisen omistamaan ja kunnostamaan Kotikallion puutarhaan. Retken käytännön järjestelyt hoitanut Suomalaisten perhetuttu Terttu Hentinen toivotti vieraat omistajien ohella tervetulleiksi. Aurinkoisessa säässä kaksi eri ryhmää pääsi tutustumaan muun muassa hyötypuutarhaan, ruoste- ja rodopuistoihin, idylliseen kunnostettuun aittaan, maisema huussiin ja muihin pihapiirin ihaniin erikoisuuksiin. Suomalaiset ovat noin […]

Kirja julkistettu säätä uhmaten

Jousan kylän vaiheita -kirjan julkistamistilaisuutta pidettiin Joutsan talomuseolla la 4.7.2020 vaihtelevassa säässä. Kuutisenkymmentä urheaa juhlijaa nauttivat täytekakkukahvit ja juhlan ohjelmasta. Tilaisuuden aluksi kotiseudulle palanneet Hannu ja Marja Tuovinen esittivät musiikkikappaleet, jonka jälkeen Joutsan Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Arto Hölttä kertoi kirjan teon vaiheista. Tiiviisti kirjan teossa mukana ollutta historiapiirin väkeä muistettiin ruusuilla. Myös taittaja Tapio Mattlar ja […]

Jousan kylän vaiheta -kirja on ilmestynyt!

Monen vuoden talkootyön tulos on vihdoin käsissämme eli Jousan kylän vaiheita -kirjaa voi nyt ostaa Joutsan Kirjakaupasta sekä Joutsan Kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäseniltä: Arto Hölttä, 040 509 0128 arto.holtta(at)pp.nic.fi Tiina Seppälä, postitukset 040 755 5115 tiina.seppala1(at)gmail.com Leena Riitaoja, 040 524 5786 muikkuparta(at)co.inet.fi Aila Niinikoski, 0400 586 503 niinikoski.aila(at)gmail.com Mikko Pylvänäinen, 0400 919 089 mikkom.pylvanainen(at)pp.inet.fi  Mikkelin suunnalla […]

Tervetuloa kesäjuhlaan museolle 14.6.2019

Alla olevassa äänitiedostossa kuultavana paikallisen pelimannin Tommi Hokkasen säveltämä Tommin polkka, esittäjänä Korpilahden pelimannit. Paina nuolesta vasemmalta!  

JOUTOFEST tulee, tule sinäkin!

Nuorten itsensä keksimä nimi JOUTOFEST tarkoittaa siis Joutsan Talomuseolla joutopäiväperjantaina 5.7.2019 järjestettävää päihteetöntä lasten ja nuorten tapahtumaa. Alkuilta klo 18-20 on varattu pienemmille joutojunnuille ja noin klo 18.15 esiintyy Lastenteatteri Loihu. Pienille on luvassa myös pomppulinna ja riihidisco. Loppuilta klo 20-23 on tarkoitettu isommille junnuille ja illan pääesiintyjänä on rap artisti Adi L Hasla klo […]

Tapio Nurmisen esitelmä Työväentalolla 17.11.2018

Tapio Nurmisen esitys ”Vuoden 1918 sisällissota ja sen uhrit Joutsassa” la 17.11.2018 klo 12-14 Joutsan Työväentalolla Aiemmin Joutsan kirjastolla pidettyä esitystä seuraileva ja täydentävä. Kahvitarjoilu. Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet! Järjestää Joutsan Kotiseutuyhdistyksen historiapiiri ja ”Jousan kylän tarinat talteen” –hanke.          

Museolla tapahtuu taas!

Joutsan Talomuseon kesä on alkanut mahtavissa merkeissä, kun sää on hellinyt helteillä, tiistaitalkoita on aloiteltu ja nelosluokkalaiset kävivät viettämässä museolla erittäin onnistunutta Isoäidin aikaan -perinnepäivää.                           Museo avataan taas kävijöille tiistaina 5.6.2018 ja siellä voi vierailla tiistaista lauantaihin klo 10-16 aina 5.8.2018 asti, […]

Museo auki 4.7.-6.8.2017

Iso katsomokatoksen rakennusurakka on saatu päätökseen ja museoalue on voitu taas avata yleisölle. Tänään museolla aloitti työnsä kesäopas Salla Laitinen. Tiistaista lauantaihin opas on paikalla klo 10-16 ja sunnuntaisin klo 12-18. Maanantaisin museo on suljettu ja oppaalla vapaapäivä. Käykääpä ihmiset tutustumassa oman kotiseudun museoon ja samalla katsastamassa upouusi katsomokatos, jota myös kesäteatteriksi on alettu kutsumaan. […]